Väitän, että ”sitku-elämän” yleisin muoto on haaveilu eläkkeelle pääsystä. Kuinkahan monen mielikuvissa välkkyy tietty päivä tulevaisuudessa? Ennen vuotta 1965 syntyneet tietävät jo, milloin eläkeovi raottuu – nuoremmat eivät.
”Me ei varmaan koskaan päästä eläkkeelle!”
Eläkeikä kulkee mukana työpaikan keskusteluissa ja vapaa-ajan unelmissa: sitten kun olen eläkkeellä, toteutan haaveeni, intohimoni ja merkityksellisiä asioita. Nuoremmat huokailevat: ”Me ei varmaan koskaan päästä eläkkeelle!” Puhe turhauttaa, passivoi ja sumentaa työelämän monet mahdollisuudet.
Vanhuuseläkeikä ymmärretään institutionaalisena rajapyykkinä, joka jakaa ihmiset työelämän näkökulmasta aktiivisiin ja passiivisiin. Ennen vuotta 2005 yleinen vanhuuseläkeikä oli 65 vuotta. Julkisella puolella oli alhaisemmat eläkeiät. Vuoden 2005 alusta vanhuuseläkkeelle oli mahdollista jäädä joustavasti 63–68 vuoden iässä.
”Työt kuuluukin jättää nuoremmille”
Valitettavasti meidät opetettiin menneinä vuosikymmeninä varhaisen työstä poistumisen odotteeseen ajatuksella: ”työt kuuluukin jättää nuoremmille”. Työeläkejärjestelmä toimi puskurina yt-neuvotteluissa. Henkilöstöä vähennettiin surutta vanhemmasta päästä, koska työttömyyspäivärahan kautta oli luotu kanava eläkkeeseen. Kovassa paikassa se oli työnantajille ns. pehmeä keino. Toisaalta eläkevakuutusten markkinointi loi mielikuvaa ennenaikaisesta eläköitymisestä – oikeutetusta pääsystä ”kissanpäiville”.
Vakiintuneeseen käytäntöön nähden vuoden 2005 eläkeuudistus antoi kunnian kruunun niille, jotka onnistuivat pysymään työelämässä 63 ikävuoteen asti. Lainsäätäjän yllätykseksi siitä tulikin tavoite-eläkeikä – suurten ikäluokkien kunniallinen reitti kolmanteen elämänvaiheeseen, vuosikymmeniksi työstä vapaaseen aikaan.
Onnistunut vuoden 2017 eläkeuudistus
Vuoden 2017 eläkeuudistuksessa eläketurvan kestävyys pyrittiin turvaamaan myöhentämällä keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää. Tässä onkin onnistuttu, ja vanhuuseläkkeelle siirtymisikää on lakisääteisesti saatu hinattua ylöspäin. Alin eläkeikä nousee portaittain 1961 syntyneihin asti. Vuonna 1962–64 syntyneiden vanhuuseläkeiän alaraja on 65 vuotta, minkä jälkeen eläkeikä sidotaan elinajan odotteeseen. Eläkeikä ei ole vielä tiedossa vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneillä.
Työelämässä on mahdollista jatkaa ja kartuttaa eläkettä eläkeiän saavuttamisen jälkeen – toki vanhuuseläkkeen rinnallakin. Tänä päivänä yhä useampi tarttuu tähän mahdollisuuteen. Asenteet eläkkeelle siirtymistä kohtaan ovat muuttumassa, mutta valitettavan hitaasti.
Tavoite siirtyy työstä eläkkeeseen
Eläkeiän alarajan lähestyessä työntekijää aletaan valmistella eläkeläisen rooliin. Jos työntekijä ei koe työtään ja työyhteisöään mielekkääksi, hän alkaa passivoitua ja irrottautua työelämästä. Tavoite siirtyy työstä eläkkeeseen. Tosiasiassa kyse on työntövoimasta eläkkeelle, mikä elää työyhteisön arkipuheessa.
Arvostus lisää pitovoimaa työssä
Iällä ja numeroilla ei ole mitään tekemistä, jos työ on kiinnostavaa ja työyhteisö tukee työssä jatkamista. Eläkeikää lähestyvää kannattaa arvostaa hänen tekemänsä työn kautta ja kertoa, miksi hän on tärkeä. Kun tavoitteet pidetään työssä ja työntekijän vahvuudet tunnistetaan, työssä on pitovoimaa. Näin työnantajalla käytettävissä pidempään osaaja, jollaista ei nopealla rekrytoinnilla löydy.
