Lapsuudenkotini iltatähtenä olen sisäistänyt pikkusiskon roolin. Sisarukseni ovat 8-12 vuotta minua vanhempia ja jaksavat jatkuvasti ihastella ”nuoruuttani.” Lähivuosina 40 vuoden työura päättyy vääjäämättä minultakin ja siirryn takariviin, sisarusteni seuraksi, eläkeläisten kasvavaan joukkoon. Mutta milloin on otollinen hetki?
Työelämässä hioutunut timantti
Koen olevani työelämän monissa pyörteissä hioutunut timantti. Miksi minun nyt tulisi jättää rakastamani työ ja purjehtia eläkesaarelle? Vastaus on numeraalinen: eläkeikä. Suomen eläkejärjestelmä on ikäluokalleni verrattain armollinen: läksiäiskahvit voi kunniakkaasti nauttia 63,5 – 68 vuoden iässä. Päänvaivaa aiheuttaa kysymys: ”Mikä on oikea h-hetki?”
Rytmihäiriöitä
Työ antaa elämään sisältöä ja merkityksen kokemusta, joka on löydettävä eläkkeellä olleessa uudestaan. Tuntuu vaikealta rakentaa minäkäsitystä pelkästään harrastusten ja perheen varaan. Nehän ovat jo nytkin osa elämääni, samoin kuin vapaaehtoistoiminta. Päivätyö antaa arkeen rytmin, mikä jäsentää ajan kulkua vuoden kierrossa. Osaanko varautua tuleviin rytmihäiriöihin?
Positiivinen stressi
Yksi keskeinen syy, miksi työelämästä poisjäänti ei ole itsestään selvyys tai kivuton tapahtuma, on työn tuottama positiivinen stressi: läheskään kaikki työssä ja työelämässä koettu paine ei ole meille haitallista. Usein se on hyvin myönteistä – joskus se on jopa psyykkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin kannalta tarpeellista. Positiivinen stressi vie eteenpäin: jokainen meistä haluaa niin työssään kuin sen ulkopuolella oppia uusia asioita, saada vaihtelua ja onnistumisen kokemuksia sekä suoriutua tehtävistään hyvin. Aikaansaannokset ruokkivat itsetuntoa ja tuottavat elinvoimaa. Mistä kumpuaa eläkeläisen elinvoima?
Haikeutta ja helpotusta
Takariviin siirtymiseen sisältyy tunteita: haikeutta, mutta myös helpotusta. Työtovereiden seura – kahvihuone- ja monipaikkaisen työyhteisön Skype-keskustelut, kollegoiden myötätunto ja tuki monissa eri vaiheissa – yhdessä nauraminen, työn kehittämisen aikaansaama innostus ja ilo, oma asiantuntijuus ja verkostot. Silti helpotuskin valtaa mielen: tietojärjestelmäprojektiin on nimetty toiset henkilöt, digitaalinen työympäristö tökkii, strategiatyö ei enää innosta. Intuitio alkaa puhumaan: ”On aika luopua!”
Virtaa akkuun uudessa roolissa
Eläköitymisen hyvä puoli on, että ihminen ei enää ole sidottu aikaisempaan työrooliinsa – hän on vapaampi tekemään asioita ja sanomaan mielipiteensä. Hän voi rytmittää tekemisiään ja samalla ladata akkujaan ja uudistua. Olen huomannut, että akkuun voi ladata uutta virtaa tekemällä jotain mistä todella pitää. Samalla voi nauttia aikaansaannoksista. Työssä hankittu asiantuntijuus ja työnteon tapa eivät todellakaan häviä yhdessä yössä!
Avoimuus
H-hetki ei ole salaisuus. Työpaikalla siihen kannattaa valmistautua keskustelemalla oman lähijohtajansa ja kollegoidensa kanssa, organisoimalla omaa työtä ja ennen kaikkea siirtämällä tietoa. Hyvässä työyhteisössä eläkkeelle siirtymisajankohta ei ole mikään tabu; siitä voi puhua. Tietty elämänvaihe päättyy, toiset jatkavat työssä, mutta oma elämä jatkuu timanttina toisaalla täynnä uusia mahdollisuuksia. Tärkeää on, siirtyy kiitollisena ja hyvillä mielin. Avoimuus ei valitettavasti ole kaikkien työyhteisöjen valttikortti, ja eläkeikää lähestyvä voi joutua ikäsyrjinnän kohteeksi. Pelko johtaa tiedon panttaamiseen, mikä koituu työnantajan tappioksi.
Elämän kiertokulussa pikkusiskotkin jäävät eläkkeelle. Ounastelen, että roolini ei tule kuitenkaan muuttumaan: saan sisarussarjani kuopuksena edelleenkin nauttia nuorimman etuoikeuksista ja velvollisuuksista.
