Työikäisen väestön vuosittainen nettomenetys on väestön vanhentumisen myötä noin 10 000 henkilöä seuraavan 20–30 vuoden ajan. Nuoremmasta päästä työikään tulevan väestön määrä ei riitä paikkaamaan eläköityviä.
Ikäsyrjintä on merkittävä kitkatekijä, joka rajoittaa varttuneemman väestön työhön sijoittumista. Ilmiö on hämmästyttävä tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa puhutaan työvoimapulasta.
Ikäsyrjintä on laissa kielletty ja työpaikat kirjaavat kuuliaisesti ohjelmiinsa noudattavansa nollatoleranssia. Kuitenkin se on TEM:n Elina Pylkkäsen arvioin mukaan ilmeisin syy sille, miksei ikääntyneempää työvoimaa hyödynnetä enemmän. Hän uskoo työnantajien pelkäävän jo yli 55- tai 60-vuotiaiden palkkaamisessa riskejä sairaspoissaolojen lisääntymisestä ja työkyvyttömyydestä.
Käsitys iäkkäämpien työkyvyttömyysriskistä on haudattu jo vuonna 2007, jolloin ikäneutraali työkyvyttömyyseläkkeiden maksuluokkamalli otettiin käyttöön. Ikä ei korreloi sairauspoissaolojen kanssa merkittävällä tavalla.
Ikäsyrjinnän nollatoleranssi on kulunut hokema, joka ei ulotu toiminnan tasolla työpaikan arkeen. Kokemuksen arvostaminen on vastalääke ikäsyrjintään. Esihenkilön tehtävänä on kaivaa esille varttuneen vahvuudet ja rakentaa yhdessä hänen kanssaan mielekäs ja merkityksellinen tehtäväkokonaisuus. Arvostus auttaa hiljaisen tiedon jakamisessa.
Pylkkäsen mukaan yli 65-vuotiaiden keskuudesta löytyy runsaasti niin työkykyä kuin halukkuuttakin. Into töiden tekoon on lisääntynyt koko ajan.
”Heitä pitäisi houkutella takaisin, koska myös he ovat halukkaita tekemään osa- ja määräaikaista työtä. Tämä olisi ihan loistavaa työvoimareserviä. Heillä on useimmiten myös korkea työmoraali, he eivät tarvitse kieliopintoja, he ovat osaavia ja koulutettuja. Aivan valmista työvoimaa”, alivaltiosihteeri Elina Pylkkanen sanoo.
Lähde: Kauppalehti 13.7.2022 toimittaja Roosa Pienihäkkinen
