Julkaistu Helsingin Sanomissa 9.10.2024

Elämme pitkäikäisyyden yhteiskunnassa. Yli 65-vuotiaiden ikäryhmät kasvavat. Emme tarvitse niinkään ikäystävällisyyttä, jossa eläkeläiset leimataan erityiseksi ryhmäksi. Emme tarvitse erilaista suhtautumista, jossa pyritään huomioimaan heidät hauraana, erityishuomiota ja apua tarvitsevana homogeenisena ihmisjoukkona.

On hyväksyttävä se, että ihmiset tulevat työskentelemään pidempään. Työpaikoille mahtuu kaikenikäisiä ja ikähaitari venyy kaksikymppisistä yli seitsenkymppisiin.

Marketta Rantama.

Eri-ikäisyys on normaalia tulevaisuuden työpaikoilla. Eri-ikäiset ovat tasavertaisia työyhteisön jäseniä, jotka omalla osaamisellaan ja panoksellaan rikastuttavat yhteistyötä, mikä näkyy yrityksen tuloksessa. Ikäymmärrys on tulevaisuuden työelämätaito; kyky viestiä ja jakaa tietoa ennakkoluulottomasti ja rakentavasti.

Sosiaalipedagogiikan professori Arto O. Salonen Itä-Suomen yliopistosta käyttää näytelmävertausta, jonka mukaan hyvään elämään tarvitaan sekä kulissit että juoni. Elämässä on kaksi perustaa: elintaso ja elämänlaatu.  On tärkeää, että siirtymävaiheessa osaa johtaa omaa elämäänsä ja uraansa. Kun yksi ura päättyy eläkkeelle jäämiseen, uusi ura voi avautua juuri osaamisen, omien kiinnostuksen kohteiden ja mieltymyksen pohjalta. Työeläkejärjestelmä luo kulissit, mutta eläkeläisen on itse rakennettava juoni.  Tänä päivänä moni löytää oman elämänsä juonen työelämästä.

Marketta Rantama, yrittäjä, ikäjohtamisen asiantuntija, Kuopio