” Minun on otettava huomioon vain se, että sinut on pakotettava lepäämään, ennen kuin ajat sydämesi loppuun”, sanoo soturi Kazuo Ishiguron teoksessa ”Haudattu jättiläinen” (Tammi 2016).

Soturi antaa viisaan ja myös aikamme tutkimustietoon perustuvan kehotuksen. Työterveyslaitoksella tutkitaan pitkien työaikojen terveysvaikutuksia. Niiden yhteydessä puhutaan vakavista sairauksista: aivoinfarktista ja sepelvaltimotaudista. Yli yhdentoista tunnin työpäivät voivat kaksinkertaistaa todennäköisyyden sairastua masennukseen. Alkoholinkäyttö voi kasvaa terveydelle vaarallisiin mittoihin. Pitkät työajat ovat yhteydessä vuorokautiseen unen vähenemiseen ja univajeen syntymiseen, minkä seurauksena työntekijä väsyy ja hänen toimintakykynsä heikkenee. Ihminen tekee väsyneenä enemmän virheitä ja työn laatu kärsii. Univaje vaikeuttaa aivojen työskentelyä.

Virheet ja työn laadun heikkeneminen suistavat kierteeseen, jossa osa työajasta kuluun erheiden korjaamiseen ja työn laadun paikkaamiseen. Tämä kaikki syö työaikaa, ja työn kokonaiskuva hämärtyy. Työ ei tuota enää positiivisia signaaleja, jotka auttavat jaksamaan ja kehittämään uutta. Väsynyt työntekijä alkaa keskittyä ”lillukanvarsiin”. Kollegan lillukanvarsityöskentelyn huomaa helposti, ja se on ärsyttävää. Omaa työskentelytapaa ei pysty samalla tavalla havainnoimaan, vaikka työ on muuttunut näpertelyksi.

Yksi syy ylipitkiin työpäiviin lienee sitoutuneiden ja motivoituneiden työntekijöiden innokkuus ottaa aina uusia tehtäviä. Työn imussa elävälle työtä on tarjolla rajattomasti. Tietyssä vaiheessa tulee vastaan raja, jossa tehtävät on yksinkertaisesti läpivalaistava ja katsottava niiden merkitys organisaation kokonaiskuvassa, strategiassa ja tavoitteissa. Puuhasteluun ei tänä päivänä ole varaa. Työn rajaaminen onnistuu harvoin työntekijän omin voimin – siihen tarvitaan lähijohtajan tukea. Toivottavasti läheltä löytyy johtaja, joka tuntee työntekijänsä vahvuudet ja näkee kokonaiskuvan.

Lähijohtajan tukea tarvitaan myös tilanteissa, joissa työtehtäviä on resursseihin nähden yksinkertaisesti liikaa. Työntekijän työkyvyn kannalta on todella riskialtista jättää työntekijä selviytymään työkuormastaan ilman tukea. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan arvioimaan työrasitteen ja puuttumaan tilanteeseen. Valitettavasti vielä joskus törmää organisaatiokulttuuriin, jonka mukaisesti työntekijän on annettava kaikkensa ansaitakseen paikkansa yhteisön jäsenenä. Taustalla on organisaation kulttuuriperintö, esimerkiksi myytti akateemisesta työstä. Usein ajatuksen takaa löytyy johtaja, joka itse toimii 24/7 – periaatteella ja näkee oikeutenaan vaatia sitä myös muilta.

Mikä sitten olisi sopiva työpäivän pituus? Tutkijat ovat haluttomia antamaan selviä suosituksia. Terveysriskin rajoille päästään 60 tunnin työviikolla. Suuri merkitys on yhdenjaksoisten työrupeamien pituuksilla. Esimerkiksi parin viikon ajan voi jaksaa 60-tuntista työviikkoa eli 12tuntista päivää – varsinkin silloin, kun siihen ei liity voimakasta stressiä, painetta ja pakonomaista raadantaa, ja työputken päässä häämöttää odotettu vapaajakso. Jatkuvasti jo 45 tunnin työviikot voivat muodostaa terveysriskin. Rajat ovat yksilöllisiä. Kaikki tarvitsevat palautumista.

Tänä päivänä on keskiössä oman osaamisen ja myös oman ajan johtaminen. Ihminen on oman elämänsä johtaja ja on yksinkertaisesti hölmöä jättää huomioimatta elämä kokonaisuutena, mihin liittyy oma elämän tasapaino, yksityiselämä, perhe jne. Elämässä tarvitaan hengittäviä jaksoja, joiden jälkeen työkin saa uutta puhtia ja virkistystä. Omaa sydäntään ei kannata ajaa loppuun, vaan kuunnella sen sykettä ja järjestellä elämänsä niin, että se sykkii pitkään ja onnellisesti.