Aihearkisto: Yleinen

Erityinen nuori työntekijä

Kävin laboratoriossa, missä nuori kesätyöntekijä otti näytteet. Huomasin hänen selailevan manuaaleja ja valmistelevan huolella näytteen ottoa. Työ ei selvästikään ollut rutiinia, mutta asenne oli jo viritetty hyvän asiakaspalvelijan taajuudelle. Hän kertoi valmistuvansa vuoden lopussa laboratoriohoitajaksi/bioanalyytikoksi. Ilmaisin tyytyväisyyteni saamaani palveluun ja totesin hänen olevan oikealla alalla.

Olen kesän aikana kiinnittänyt huomiota nuoriin työntekijöihin kassoilla, ravintoloissa, korjaamoissa ja ylipäätään, missä olen liikkunut. Kesätyöntekijät ja harjoittelijat ovat pätkätöissä.  Työsuhteen määräaikaisuus ei edistä työidentiteetin muodostumista, jos ajatellaan, että kuka tahansa pystyy sinut korvaamaan. Vahvistus, että olet erityisen hyvä, kantaa pitkälle.  Työuran alussa saatu myönteinen kokemus on nuoren tulevaisuuden kannalta merkittävä.

”Oletpas sinä nopea kassa!”

”Sinullahan on asiakaspalvelu hyvin hanskassa!”

”Sainpas sinulta hyviä neuvoja – hienoa, että olit täällä!”

”Hommasta ei olisi tullut mitään, jos en olisi sinulta saanut näin hyvää apua!”

Tuntemattoman asiakkaan myönteinen palaute jättää nuorelle muistijäljen koko työelämän varalle. Tämä kartuttaa voimavaroja, joita tarvitaan myöhemmin niin työnhaussa kuin erilaisilla työpaikoillakin.

”Minä pärjään, minä olen hyvä tässä, minä olen erityinen.”

Tsempataan nuoria menestykseen!

Työntekijäsi on viestinviejä

Junassa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Viime reissun menomatkalla tapasin kuvataiteilijan, joka toimii myös performanssitaitelijana. Hän kertoi innostuneena työstään ja nettisivujen kautta sain tutustua hänen monipuoliseen tuotantoonsa. Paluumatkalla juttukaverikseni sattui henkilö, joka työskentelee Suomeen rantautuneessa isossa eurooppalaisessa organisaatiossa. Työpaikka sijaitsee suuressa kaupungissa paraatipaikalla. Ennen tätä keskustelua mielikuvani organisaatiosta oli todella hyvä: moderni ja edistynyt. Organisaation brändi oli mielestäni vahva ja olin ollut ylpeä siitä, että maamme oli saanut näin hienon, satoja asiantuntijoita työllistävän työnantajan.

Keskustellessani tämän organisaation työntekijän kanssa monet asiat herättivät hämmästystä. Hän kertoi työurastaan ja harkitsevansa nyt irtisanoutumista, koska mitta on tullut täyteen. Hän kertoi kovasta työntekijöiden välisestä kilpailusta, ”selkään puukottamisesta”, epäinhimillisistä työskentelyolosuhteista ja sisäilmaongelmista. Matkakumppanini mukaan organisaation johtaminen on retuperällä, koska johto on klikkiytynyt ja mukana sisäisessä kilpailussa. Kysyin, eikö teillä ole varhaisen tuen/välittämisen malli käytössä, jonka avulla ongelmiin voitaisiin puuttua. Sain vastaukseksi, että paperitasolla ehkä onkin, mutta ei käytännössä. Kysyin sisäympäristömallista – sain vastaukseksi, ettei tunnettu vuokranantaja halua hoitaa asiaa. Kukaan ei uskalla nostaa ongelmia esille, koska vaarana on joutua silmätikuksi.

Matkakumppanini viestitti toivottomuutta. Samalla kyseisen organisaation glamour himmeni ja muuttui lopulta mustaksi mielessäni. Työntekijän kertomuksen mukaan talon brändillä ei ollut mitään kaikupohjaa organisaation HR-toiminnoissa. Tiedän, että kuuntelin vain yhden ihmisen näkemyksiä, joihin voivat vaikuttaa muutkin asiat kuin työpaikka, mutta silti tarina kuulosti uskottavalta.

Jäin miettimään, mitä eroa on yritys/organisaatiobrändillä ja työnantajakuvalla. Yritys voi käyttää satoja tuhansia euroja brändinsä kehittämiseen, mutta hienokin brändi voi murentua yrityksen työntekijän kertoessa tarinaansa työpaikan arjesta. Kysyin matkakumppanilta työnantajansa arvoista. Hän sanoi, ettei tiedä arvoista ja epäili, ettei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, miten työnantaja kohtelee työntekijöitään.

Ovatko vahvan ulkoisen brändin talot hyviä työpaikkoja?

Ovatko vahvan ulkoisen brändin talot hyviä työpaikkoja? Valitettavasti automaattisesti eivät ole. Työnhakija voi pettyä unelmaduuniin hakiessaan huonosti hoidettuun rekrytointiprosessiin. Tehtävään valittukin voi pettyä, jos hänelle ei selkeästi määritellä työn tavoitteita ja työhön perehdyttäminen ontuu. Sitoutuminen ei toteudu ja tulokkaan osaaminen jää vajaakäyttöön. Parhaat äänestävät jaloillaan, jos työnantaja ei pysty lunastamaan brändillä rakentamaansa mielikuvaa työntekijöiden arjessa. Työnhakijat, nykyiset ja entiset työntekijät kertovat kokemuksistaan, mikä väistämättä vaikuttaa organisaation julkikuvaan.

Millaista tarinaa työntekijät kertovat omasta työstään? Menomatkalla tapaamani taiteilija viestitti vapaudesta ja innostuneisuudesta, paluumatkan matkakumppani toivottomuudesta. On todella sääli, jos organisaation kulttuuri syö työntekijän innostuksen eväät ja uskon hyvään. Tehokkainkaan ulkoisen brändin kiillotus ei auta, jos ihminen kokee tulleensa huonosti kohdelluksi.

Palautuminen palkitsee

Onko sinulla kiristävä vanne pään ympärillä ja puristaako rinnasta? Oletkohan muistanut hengittää? Pakerrat päivät pitkät askareittesi parissa viikonloppua ja lomaa odottaen. Tekeminen on imaissut sinut mukaasi ja olet ehkä innostunutkin siitä. Toimit intensiivisesti aikataulujesi mukaan.

Olet varmasti kuullut palautumisesta ja sen merkityksestä. Riittämätön palautuminen voi johtaa moniin terveysongelmiin. Huono palautuminen voi jo lyhyellä aikavälillä haitata nukkumista. Pitkällä aikavälillä uhkaa uupumus tai jopa kasvava riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Palautumiseen on syytä kiinnittää huomiota, sillä nykyisessä 24/7 –yhteiskunnassa lepoaika jää helposti vähäiseksi, kun työ/ opiskelu seuraa kaikkialle. Syynä ovat usein omat vaatimuksesi – vaadit itseltäsi ylisuorittamista. Riskiryhmässä ovat erityisesti tietotyötä tekevät sekä he, jotka tekevät yli 48 tuntia viikossa. Lasken työtätekevien ryhmään myös yrittäjät, opiskelijat ja aktiivisesti työtä hakevat sekä esimerkiksi eläkeläiset, jotka ovat sitoutuneet vapaaehtoistyöhön.

Omalle palautumiselle kannattaa varata aikaa ja pilkkoa päivä siten, että se sisältää hengittäviä jaksoja. Tutkimuksen mukaan työpäivän aikaiset palautumisjaksot auttavat jaksamaan virkeänä työpäivän loppuun ja vähentävät työpäivän jälkeistä painetta palautumiseen. Tämä sama pätee varmasti opiskelupäiviinkin. Ainakin lounastauko kannattaisi pitää joka päivä ja mieluiten irrottautua tauon ajaksi normaalista ympäristöstä.

Hyviä kokemuksia on saatu myös lyhyistä puisto- ja kampuskävelyistä sekä rentoutumisharjoituksista päivän aikana. 15 minuutin kävely tuotti mielihyvää, paransi keskittymiskykyä ja vähensi etenkin iltapäivän väsymystä. Myös rentoutumisharjoitus paransi keskittymiskykyä ja vähensi sekä väsymystä että stressiä päivän päättyessä.

Palautumisjaksot tepsivät vain silloin, kun kykenet irrottautumaan mieltä kuormittavista asioista. Jos murhevakkasi on aina täynnä ja raahaat sitä mukanasi, palautuminen jää auttamatta puolitiehen. Olennaista on, että löydät keinot järjestää oma elämäsi niin, että se tarjoaa voimaannuttavia tekijöitä, kuten sosiaalista tukea ja aitoa vaikuttamisen mahdollisuutta. Palautuminen palkitsee sinut virkeytenä ja parempana elämänlaatuna, mikä säteilee myös elinympäristöösi. Kiristävä ote pääsi ympäriltä herpoaa ja hengitys kulkee. Voit suunnata katseesi ympäristöön ja suhtautua myötätunnolla kanssakulkijoihisi.

(Kirjoituksen innoittajana Aikalainen 3/2017: Viisi faktaa palautumisesta)

Marketta Rantama
Henkilöstön kehittämispäällikkö, Itä-Suomen yliopisto
marketta.rantama@uef.fi
Omat nettisivut: www.markettarantama.fi

Armollisuus työelämässä

”Armollisuus työelämässä on huonon työsuorituksen hyväksymistä”, totesi eräs ev.lut. kirkkomme esimiestehtävässä toimiva syksyn Kotimaa-lehdessä. Asia jäi askarruttamaan minua. Ehkäpä tämä sana ymmärretään kirkon sisällä hiukan toisessa valossa. Itse näen, että armollisuudella on tilausta tämän päivän työyhteisöissä.

Armollisuus tarkoittaa ”hengittäviä”, avoimia työyhteisöjä, joissa jokainen antaa parhaansa oman osaamisensa pohjalta. Virheitä sattuu ja niistä otetaan opiksi syyllistämättä ketään. Työtä ja työyhteisöjä kehitetään huomioimalla myös henkilöstön – mukaan lukien esimiesten työnkuormitus. Mielestäni huonon työsuorituksen hyväksyminen on mitä suurimmassa määrin armottomuutta, koska se johtaa eriarvoisuuteen ja näkyy työn laadussa.

Näen, että Suomen ev. lut. kirkolla olisi paljon annettavaa työelämän kehittämisessä. Uusimmassa kirkon nelivuotiskertomuksessa (Osallistuva kirkko) todetaan, että protestanttisen työetiikan käsitys ahdistavasta luterilaisesta työmoraalista on myytti, joka on virheellisesti rakentunut työssä menestymisen pohjalle. Jaakko Heinimäki ja Jari Jolkkonen kirjoittavat teoksessaan Luterilaisuuden ABC: synkkä ja harmaa sanakirja:

”Netissä ja naistenlehdissä luterilaisella työmoraalilla tarkoitetaan ylitunnollista ja ilotonta suhtautumista työhön. Kunnon luterilaisen pitää olla pihi ja syyllistyä lepäämisestä. Ainoa luvallinen nautinto on työuupumus.”

Luterilaisen käsityksen mukaan työn arvo perustuu pelkästään siihen hyvään, jonka se toisille tuottaa. Työn ilo nousee siitä, että työn avulla voidaan laittaa hyvä kiertämään. Huomionarvoista on, että yli kolmelle neljästä suomalaisesta on tärkeää, että he voivat auttaa ja palvella muita ihmisiä (Gallup Ecclesiastica 2015).

Kirkolla on vahva tilaus työelämän kehittämisessä nimenomaan armollisuuden puolestapuhujana. Vain hyvästä työyhteisöstä käsin voin tehdä hyvää toisille. Julkisen alan työhyvinvointitutkimuksen (Keva, 2016) mukaan kirkon työyhteisöjä voidaan pitää jaksamista ja innostumista tukevana voimavarana: lähes jokainen työntekijä pitää työtään tärkeänä ja merkityksellisenä. Neljä viidestä työntekijästä kokee työssään iloa ja innostusta. Työelämää kehitetään aktiivisesti mm. Kirkon työelämä 2020 – ohjelman (Kirteko) avulla. Sitkeässä elää kuitenkin käsitys kirkon vaikeista työyhteisöistä, mikä on tietynlainen vanhentuneeseen tietoon perustuva myytti. Toki ongelmia esiintyy niin kuin muillakin työpaikoilla, mutta niiden ratkaisemiseen on kehitetty työkaluja, jotka ovat kaikkien saatavilla. Joskus on vain helpompi pitää myytistä kiinni, kuin kohdata ongelmat.

Toivon, että kirkko ottaa aktiivisen roolin työelämän kehittäjänä, sen inhimillistäjänä ja armollisuuden puolestapuhujana. Keskiössä on ihmisten kohtaaminen: miten viestiä viedään eteenpäin. Kirkon työntekijän kannattaa todella olla ylpeä työnantajastaan ja laittaa rohkeasti hyvä kiertämään.

Toisen tason kysymys on, mitä kirkosta olisi vietävänä muualle työelämään. Työaikalain kurimuksessa painivat asiantuntijat voisivat hyötyä kirkon ”ajattomasta työajasta” ja siihen kehitetyistä malleista, mm. moduulityöaika. Kuormituksen tasaaminen on armollisuutta mitä suurimmassa määrin ja siihen on tilausta kaikilla työaloilla.

Kotimaa-lehti julkaisi artikkelin 12.1.2017 Mielipiteet-palstalla, otsikolla ”Kirkkoa tarvitaan armollisuuden puolestapuhujana työelämässä”.

Tuottavuusloikka työaikaa pidentämällä?

Työajan pidennys 24 tunnilla vuodessa aiheuttaa lisätyötä. Työpaikoilla mietitään  työajan pidennyksen käytännön toteutuskeinoja.  On todella tärkeää, ettei erilaisilla minuuttiperusteisilla sääntelymekanismeilla aleta näpertelemään uusia, entistä monimutkaisempia työaikamalleja.

Ilkka Tuomi kirjoitti 2.3.2016 Helsingin Sanomien vieraskynässä, että suomalaiset – koko väestö mukaan laskien – tekivät palkattua työtä keskimäärin kaksi tuntia viikossa.  Työaika jakautuu väestön kesken epätasaisesti. Normaalityöaikaa tekevällä työaika on 36–40 tuntia viikossa – iso osa väestöstä ei tee lainkaan palkattua työtä. Työttömällä työaika on 0 tuntia viikossa, eikä siihen ole tulossa työajan pidennystä, vaikka työtön mieluusti työtunteja tekisikin ja nostaisi työttömyyspäivärahan sijasta palkkaa.  Työajan pidennys työllisten määrää kasvattamalla tuntuisi oikeudenmukaiselta ja tuottavuutta lisäävältä keinolta. Miksihän se on niin vaikeaa toteuttaa?

 

Leijonanosa tehdystä työajasta kuuluu ns. hallintotehtäviin. Lisääkö hallintotehtävistä elantonsa saavien työajan lisääminen 24 tunnilla vuodessa työn tuottavuutta?  Tuomi toteaa, että työkustannusten alentaminen työaikaa lisäämällä johtaa talouskasvuun vain, jos osa kustannushyödystä siirretään tuotteiden ja palvelujen ostajille halvempina hintoina ja kysyntä kasvaa sen seurauksena. Tunnollisen hallintoihmisen työajan pidentäminen voi johtaa kaikenlaisen hallinnoinnin lisäämiseen ja normitalkoisiin, jossa normien purkamisen sijasta tuotetaankin lisää säädöksiä ja ohjeita. Hallintoihminen täyttää työaikaansa myös asiakaspalvelussa, jossa hän opastaa ja ohjaa monimutkaisten normien ja ohjeiden noudattamisessa. 24 tuntia vuodessa täyttyy kepeästi, mutta missä on tuottavuusloikka.

 

Vähemmän tunnolliset työntekijät voivat kuluttaa aikaansa odottamalla työaikaseurantalaitteen edessä minuuttien kulumista ennen kotiinlähtöä. Näistä minuuteista koostuu vuoden aikana tunteja ja helposti myös vaadittavat 24 tuntia. Lisätyöajasta ei hyödy työnantaja turhautuneesta työntekijästä puhumattakaan.

 

Hallinnossa työskentelevän työajan pidennys edellyttää huolellista suunnittelua, johon luonnollisesti myös työntekijä itse osallistuu. Hallintotyö tulee läpivalaista työn sujuvoittamisen näkökulmasta. Miten hallinnolla voidaan helpottaa esimerkiksi yliopistomaailmassa opettajien ja tutkijoiden työtä niin, että opiskelijat työskentelevät  tehokkaammin ja valmistuvat nopeammin? Miten tutkijat voivat paremmin saada rahoitusta ja tuottaa laadukkaampia julkaisuja? Hallintotyö tulisi rakentaa loppukäyttäjän tarpeista käsin optimaalisesti, mikä todennäköisesti johtaisi hallintotyön vähenemiseen.

 

Tutkimusten mukaan työhyvinvointi lisää työn tuottavuutta.  Näin tapahtuu, jos työhön sisältyy realistiset ja mitattavat tavoitteet. Mukava pomo ja sisäänlämpiävä ”kimppakivaa työyhteisö” ei välttämättä lisää tuottavuutta, vaikka työpaikalla viihdyttäisiinkin. Työntekijä kokee tekevänsä merkityksellistä työtä osana isoa kokonaisuutta, silloin kun hän tietää työnsä tavoitteet.  Työ haastaa jatkuvaan osaamisen kehittämiseen ja synnyttää uusia innovaatioita.  Tämän jälkeen työn autonomia on merkittävä työhyvinvointia ylläpitävä tekijä.  Työhyvinvointia ei tarvitse eikä voikaan kehittää työstä irrallisena.

 

Tässä kontekstissa työntekijöitä tulisi enemmänkin kannustaa hyvän omantunnon vapaa-aikojen, minitaukojen ja lomien pitämiseen kuin sitoa aikaa minuuttiperusteiseen työpaikalla vietettävään aikaan.  Aivot tarvitsevat palautumisaikoja kyetäkseen tuottavaan työhön.   24 tuntia vuodessa voidaan käyttää järkiperäiseen työn ja työajan suunnitteluun, johon osallistuvat kaikki työyhteisön jäsenet. Suunnittelussa kannustetaan myös ergonomiaan, työn tauottamiseen ja riittävien palautusjaksojen pitämiseen. 24 tuntia vuodessa työajan yhteiseen suunnitteluun ei ole paha! Sujuva työ tuottaa lisäarvoa ja myös uusia moderneja työpaikkoja ja työllisten osuus koko väestössä kasvaa.

 

Maraton-mittainen työura

Amsterdamin puolimaratonilla vuonna 2014

Amsterdamin puolimaratonilla vuonna 2014

 

Työuraa on verrattu maratonin mittaan, joka vapaasti soveltaen on reilut 42 vuotta. Maratonin matkapituus on 42 kilometriä 195 metriä.  Minulla on kokemusta sekä pitkästä työurasta että maratonista.  On totta, että näistä kahdesta voi löytää yhtymäkohtia.

Kestävyysjuoksua ei voi harrastaa ellei sitä koe itselleen mielekkääksi. Jos lenkille lähtö jo ajatuksellisesti tympäisee, lenkki ei tuota iloa ja virkistystä. Kestävyysjuoksun harrastaminen vaatii sinnikkyyttä: räntäsateessa tarpominen ei ole mukavaa, mutta lenkin jälkeen on hyvä olo.  Työelämän alkutaipaleella on tärkeää, että löytää itselleen mielekkään tehtävän – työn, jonka kokee omakseen ja jossa haluaa kehittyä. Tämän päivän työelämässä osaaminen kannattaa pitää teräkunnossa kaikissa uran vaiheissa. Keskeinen työelämätaito on löytää se tulokulma, jossa osaaminen ja työ tuottavat lisäarvoa organisaatiolle.  Juoksijan on hiottava tekniikkaansa ja kuunneltava kokeneempien neuvoja.  Keskivartalo on pidettävä kunnossa, jotta juoksuasento säilyy hyvänä koko matkan ajan.

Juoksijan tulee ottaa huomioon matkan pituus ja sovitettava matkavauhti niin, että pääsee maaliin saakka: kokenut kestävyysjuoksija osaa juosta erilaisilla vauhdeilla.  Työelämässä ei pidä sortua vauhtisokeuteen – oleellista on huomioida työstä palautuminen.  Parhaiten onnistuvat ne, jotka osaavat itse allokoida riittävän palautumisajan ja kiinnittää huomioita omaan työaikahyvinvointiinsa.  Radan varrella huutelevat pomot tai ohi pyyhältävät kollegat saattavat sotkea rytmin. Kyky johtaa omaa aikaansa – sekä työ- että vapaa-aikaa – auttaa pitämään vauhdin sopivana. Aika on aina henkilökohtainen ja on tärkeää tiedostaa, että sinä itse johdat omaa aikaasi – kuten juoksija säätelee vauhtiansa.

Maratonilla kannattaa pysähtyä kaikilla tankkauspisteillä, joita on 3 – 5 kilometrin välein. Näin voi varmistua siitä, että elimistö saa tarpeelliset ravintoaineet.  Erityisesti puolen välin jälkeen nämä ovat keitaita.   Myös työelämässä tarvitaan tankkauspisteitä, joita ovat lähijohtajan ja työtovereiden tuki ja työyhteisön ystävällisyys ja kyky myötäelämiseen.  Onko näitä tankkauspisteitä tämän päivän työpaikoilla riittävästi? Ymmärretäänkö ne työntekijöille tärkeiksi voimavaroiksi, jotka auttavat jaksamaan ja kannustavat parempaan suoritukseen? Myönteinen palaute siivittää työntekijän juoksua ja antaa hänelle pitkäksi aikaa voimaa taivaltaa matkaansa. Näillä on suuri merkitys varsinkin työuran loppupuolella, jossa voi olla syrjäytymisen vaaraa.

Maratontapahtumissa yleisön kannustus ja erilaiset oheistapahtumat jouduttavat askeleita. Jos juoksurata on hyvin rakennettu ja ympärillä on kannustavia ihmisiä, pitkänkin matkan taivallus on nautittavaa. Hyvä työpaikka ja sopiva tehtävä auttavat työntekijää onnistumaan. Ympäriltä kuuluvat kannustushuudot antavat voimaa työntekijälle ja vahvistavat organisaation myönteistä imagoa. Organisaation tuotteilla ja palveluilla on kysyntää, jos niistä pidetään. Antaa hurraa-huutojen kaikua!

Pitkän matkan juoksijalla voi tulla seinä vastaan noin 30 kilometrin taivalluksen jälkeen. Matkan jatkaminen tuntuu mahdottomalta. Myös monet muut vastoinkäymiset esimerkiksi säästä, pukeutumisesta, elimistön toiminnasta tai loukkaantumisista vaikuttavat matkan jatkamiseen. Sinnikäs juoksija harvoin hyppää radan sivuun, vaikka useimmiten se olisi viisautta. Myös työuralla voi tulla seinä vastaan: tapahtuu keskeytyksiä – harvemmin työtekijästä itsestään johtuen – tänä päivänä useimmiten työura vain katkeaa tai katkaistaan. Silloinkaan ei kannata lannistua. Omaa työtehtävää voi tuunata tai hankkia uutta osaamista. Uusi juoksurata löytyy, mikä antaa uutta potkua ja virtaa eteenpäin menemiseen.  Mikään katastrofi ei ole myöskään se, että siirtyy hyvillä mielin sivuun huolto- ja kannustusjoukkoihin. Tärkeintä on, ettei luovu niistä tekijöistä, jotka kannattelevat elämää.  Omaa aikaa voi johtaa myös radan ulkopuolella ja keskittyä niihin asioihin, joilla on merkitystä itselle ja joiden kautta voi tehdä hyvää toisille ihmisille.  Näin työuran loppupuolella ajattelu avartuu työkeskeisyydestä koko elämänmittaiseen hyvinvoinnin edistämiseen.

 

 

Aika on ystäväsi

 

 p1010905

Meillä jokaisella on henkilökohtainen suhde aikaan. Sekunnit, minuutit, tunnit, vuorokaudet, viikot, kuukaudet ja vuodet mittaavat ajan kulkua säälimättömän tarkasti. Mielemme ei toimi kellon tavoin: mieli vaeltelee eri aikakäsityksessä. Turhauttavan usein se vaeltelee menneessä ajassa, sen valinnoissa, ratkaisuissa ja eletyssä elämässä.  Yhtä usein mieli aprikoi tulevaa – ei ehkä sitä systemaattisesti suunnitellen vaan ennemminkin tunnepohjalla joko peläten tai odottaen. Kuitenkin meillä on aina käsillä ja elettävänä juuri vain se hetki, missä kulloinkin olemme.

 

Työaikasäädökset asettavat rajoja sille ajalle, jota käytämme työnantajamme hyväksi. Nykyään nämä rajat ovat hauraat, ja työ läikkyy vaivattomasti vapaa-ajalle.  Usein mieli askaroi pidemmän rupeaman työasioiden parissa, kuin mistä meille maksetaan palkkaa. Tähän on syynä joko positiivinen tekijä, kuten työn imu, tai sitten negatiivinen tekijä kuten työmäärän runsaus ja pelko siitä, ettei suoriudu kaikista tehtävistä. Mieli saattaa viipyä työpaikan asioissa myös varsinaisesta työstä riippumattomasta syystä: työpaikan vuorovaikutustilanteet ja toimimaton työyhteisö heijastelevat mielemme toimintaan myös vapaa-aikana.

 

Työpaikan asioiden murehtiminen vapaa-aikana pitää stressihormonin, kortisolin tason korkeana.  Kortisoli syövyttää sisintämme ja varastaa yöunestamme aamuyön tärkeinä palautumisen tunteina. Pahan olon, kiireen, ahdistuksen ja puristuksen vastapainoksi kaipaamme mielihyvää ja rauhaa.

 

Sääteleekö joku toinen elämäsi aikaa? Tunkeutuuko joku toinen pakostakin sinun henkilökohtaiselle aikavyöhykkeellesi? Elämän näkeminen värityskirjana havainnollistaa asiaa: värittäjä keskittyy ja värittää kohdan valitsemallaan värillä huolellisesti ja tarkasti. Jos johdat omaa aikaasi, toimit samalla tavoin. Keskityt kulloiseenkin hetkeen värittäen sen suunnitelmasi mukaan, vaikka elämässä on turbulenssia. Työpaikan värikartta luo pohjan työaikasi väreille. Oman henkilökohtaisen aikasi värit ovat mielesi mukaiset. On tärkeää, että elämäsi värityskirja on sinun näköisesi. Jos toiset tunkevat alueellesi, tulee sotkuisia värejä eivätkä rajat pysy selkeinä. Suttuinen kuva hävittää mielekkyyden ja sähläys lisääntyy.

 

Elämän näkeminen kokonaisuutena avaa uuden ulottuvuuden. Jokainen itse johtaa omaa elämänmittaista aikaansa. Jos olet työstäsi innostunut, saatat luovuttaa kaiken aikasi työnantajallesi, missä ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa.  Aivosi raksuttavat ratkaisuja työpaikan ongelmiin lenkillä ja saunassa. Tunnet itsesi energiseksi ja innostuneeksi. Huolen vyöhykkeelle nousee pari kysymystä: hyväksyykö perheesi tämän, ja olethan todella vapaaehtoisesti luopunut muusta elämästä?

 

Aika on ystäväsi ja sitä pitää kohdella kuin ystävää – olipa sitten kyse työajasta tai vapaa-ajasta. Elämä hengittää palautumisjaksojen kautta tuottaen virtaa ja onnellisuushormonia.  Kysymys on elämän kokonaisuuden tasapainosta – siitä että sinä itse johdat omaa aikaasi ja oman mielesi toimintaa. Kannattaa pohtia, onko elämäsi värityskirjan sivut juuri sinulle mielekkäitä – tuottaako työsi sinulle tyydytystä ja onko nykyinen työyhteisösi sinulle juuri oikea paikka?  Värityskirjan sivuja voi vaihtaa! Työtä voi tuunata tai vaihtaa.  Oman elämäsi johtajana juuri sinulla on riittävästi rohkeutta tehdä valintoja.