Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2017

Armollisuus työelämässä

”Armollisuus työelämässä on huonon työsuorituksen hyväksymistä”, totesi eräs ev.lut. kirkkomme esimiestehtävässä toimiva syksyn Kotimaa-lehdessä. Asia jäi askarruttamaan minua. Ehkäpä tämä sana ymmärretään kirkon sisällä hiukan toisessa valossa. Itse näen, että armollisuudella on tilausta tämän päivän työyhteisöissä.

Armollisuus tarkoittaa ”hengittäviä”, avoimia työyhteisöjä, joissa jokainen antaa parhaansa oman osaamisensa pohjalta. Virheitä sattuu ja niistä otetaan opiksi syyllistämättä ketään. Työtä ja työyhteisöjä kehitetään huomioimalla myös henkilöstön – mukaan lukien esimiesten työnkuormitus. Mielestäni huonon työsuorituksen hyväksyminen on mitä suurimmassa määrin armottomuutta, koska se johtaa eriarvoisuuteen ja näkyy työn laadussa.

Näen, että Suomen ev. lut. kirkolla olisi paljon annettavaa työelämän kehittämisessä. Uusimmassa kirkon nelivuotiskertomuksessa (Osallistuva kirkko) todetaan, että protestanttisen työetiikan käsitys ahdistavasta luterilaisesta työmoraalista on myytti, joka on virheellisesti rakentunut työssä menestymisen pohjalle. Jaakko Heinimäki ja Jari Jolkkonen kirjoittavat teoksessaan Luterilaisuuden ABC: synkkä ja harmaa sanakirja:

”Netissä ja naistenlehdissä luterilaisella työmoraalilla tarkoitetaan ylitunnollista ja ilotonta suhtautumista työhön. Kunnon luterilaisen pitää olla pihi ja syyllistyä lepäämisestä. Ainoa luvallinen nautinto on työuupumus.”

Luterilaisen käsityksen mukaan työn arvo perustuu pelkästään siihen hyvään, jonka se toisille tuottaa. Työn ilo nousee siitä, että työn avulla voidaan laittaa hyvä kiertämään. Huomionarvoista on, että yli kolmelle neljästä suomalaisesta on tärkeää, että he voivat auttaa ja palvella muita ihmisiä (Gallup Ecclesiastica 2015).

Kirkolla on vahva tilaus työelämän kehittämisessä nimenomaan armollisuuden puolestapuhujana. Vain hyvästä työyhteisöstä käsin voin tehdä hyvää toisille. Julkisen alan työhyvinvointitutkimuksen (Keva, 2016) mukaan kirkon työyhteisöjä voidaan pitää jaksamista ja innostumista tukevana voimavarana: lähes jokainen työntekijä pitää työtään tärkeänä ja merkityksellisenä. Neljä viidestä työntekijästä kokee työssään iloa ja innostusta. Työelämää kehitetään aktiivisesti mm. Kirkon työelämä 2020 – ohjelman (Kirteko) avulla. Sitkeässä elää kuitenkin käsitys kirkon vaikeista työyhteisöistä, mikä on tietynlainen vanhentuneeseen tietoon perustuva myytti. Toki ongelmia esiintyy niin kuin muillakin työpaikoilla, mutta niiden ratkaisemiseen on kehitetty työkaluja, jotka ovat kaikkien saatavilla. Joskus on vain helpompi pitää myytistä kiinni, kuin kohdata ongelmat.

Toivon, että kirkko ottaa aktiivisen roolin työelämän kehittäjänä, sen inhimillistäjänä ja armollisuuden puolestapuhujana. Keskiössä on ihmisten kohtaaminen: miten viestiä viedään eteenpäin. Kirkon työntekijän kannattaa todella olla ylpeä työnantajastaan ja laittaa rohkeasti hyvä kiertämään.

Toisen tason kysymys on, mitä kirkosta olisi vietävänä muualle työelämään. Työaikalain kurimuksessa painivat asiantuntijat voisivat hyötyä kirkon ”ajattomasta työajasta” ja siihen kehitetyistä malleista, mm. moduulityöaika. Kuormituksen tasaaminen on armollisuutta mitä suurimmassa määrin ja siihen on tilausta kaikilla työaloilla.

Kotimaa-lehti julkaisi artikkelin 12.1.2017 Mielipiteet-palstalla, otsikolla ”Kirkkoa tarvitaan armollisuuden puolestapuhujana työelämässä”.