Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Tuottavuusloikka työaikaa pidentämällä?

Työajan pidennys 24 tunnilla vuodessa aiheuttaa lisätyötä. Työpaikoilla mietitään  työajan pidennyksen käytännön toteutuskeinoja.  On todella tärkeää, ettei erilaisilla minuuttiperusteisilla sääntelymekanismeilla aleta näpertelemään uusia, entistä monimutkaisempia työaikamalleja.

Ilkka Tuomi kirjoitti 2.3.2016 Helsingin Sanomien vieraskynässä, että suomalaiset – koko väestö mukaan laskien – tekivät palkattua työtä keskimäärin kaksi tuntia viikossa.  Työaika jakautuu väestön kesken epätasaisesti. Normaalityöaikaa tekevällä työaika on 36–40 tuntia viikossa – iso osa väestöstä ei tee lainkaan palkattua työtä. Työttömällä työaika on 0 tuntia viikossa, eikä siihen ole tulossa työajan pidennystä, vaikka työtön mieluusti työtunteja tekisikin ja nostaisi työttömyyspäivärahan sijasta palkkaa.  Työajan pidennys työllisten määrää kasvattamalla tuntuisi oikeudenmukaiselta ja tuottavuutta lisäävältä keinolta. Miksihän se on niin vaikeaa toteuttaa?

 

Leijonanosa tehdystä työajasta kuuluu ns. hallintotehtäviin. Lisääkö hallintotehtävistä elantonsa saavien työajan lisääminen 24 tunnilla vuodessa työn tuottavuutta?  Tuomi toteaa, että työkustannusten alentaminen työaikaa lisäämällä johtaa talouskasvuun vain, jos osa kustannushyödystä siirretään tuotteiden ja palvelujen ostajille halvempina hintoina ja kysyntä kasvaa sen seurauksena. Tunnollisen hallintoihmisen työajan pidentäminen voi johtaa kaikenlaisen hallinnoinnin lisäämiseen ja normitalkoisiin, jossa normien purkamisen sijasta tuotetaankin lisää säädöksiä ja ohjeita. Hallintoihminen täyttää työaikaansa myös asiakaspalvelussa, jossa hän opastaa ja ohjaa monimutkaisten normien ja ohjeiden noudattamisessa. 24 tuntia vuodessa täyttyy kepeästi, mutta missä on tuottavuusloikka.

 

Vähemmän tunnolliset työntekijät voivat kuluttaa aikaansa odottamalla työaikaseurantalaitteen edessä minuuttien kulumista ennen kotiinlähtöä. Näistä minuuteista koostuu vuoden aikana tunteja ja helposti myös vaadittavat 24 tuntia. Lisätyöajasta ei hyödy työnantaja turhautuneesta työntekijästä puhumattakaan.

 

Hallinnossa työskentelevän työajan pidennys edellyttää huolellista suunnittelua, johon luonnollisesti myös työntekijä itse osallistuu. Hallintotyö tulee läpivalaista työn sujuvoittamisen näkökulmasta. Miten hallinnolla voidaan helpottaa esimerkiksi yliopistomaailmassa opettajien ja tutkijoiden työtä niin, että opiskelijat työskentelevät  tehokkaammin ja valmistuvat nopeammin? Miten tutkijat voivat paremmin saada rahoitusta ja tuottaa laadukkaampia julkaisuja? Hallintotyö tulisi rakentaa loppukäyttäjän tarpeista käsin optimaalisesti, mikä todennäköisesti johtaisi hallintotyön vähenemiseen.

 

Tutkimusten mukaan työhyvinvointi lisää työn tuottavuutta.  Näin tapahtuu, jos työhön sisältyy realistiset ja mitattavat tavoitteet. Mukava pomo ja sisäänlämpiävä ”kimppakivaa työyhteisö” ei välttämättä lisää tuottavuutta, vaikka työpaikalla viihdyttäisiinkin. Työntekijä kokee tekevänsä merkityksellistä työtä osana isoa kokonaisuutta, silloin kun hän tietää työnsä tavoitteet.  Työ haastaa jatkuvaan osaamisen kehittämiseen ja synnyttää uusia innovaatioita.  Tämän jälkeen työn autonomia on merkittävä työhyvinvointia ylläpitävä tekijä.  Työhyvinvointia ei tarvitse eikä voikaan kehittää työstä irrallisena.

 

Tässä kontekstissa työntekijöitä tulisi enemmänkin kannustaa hyvän omantunnon vapaa-aikojen, minitaukojen ja lomien pitämiseen kuin sitoa aikaa minuuttiperusteiseen työpaikalla vietettävään aikaan.  Aivot tarvitsevat palautumisaikoja kyetäkseen tuottavaan työhön.   24 tuntia vuodessa voidaan käyttää järkiperäiseen työn ja työajan suunnitteluun, johon osallistuvat kaikki työyhteisön jäsenet. Suunnittelussa kannustetaan myös ergonomiaan, työn tauottamiseen ja riittävien palautusjaksojen pitämiseen. 24 tuntia vuodessa työajan yhteiseen suunnitteluun ei ole paha! Sujuva työ tuottaa lisäarvoa ja myös uusia moderneja työpaikkoja ja työllisten osuus koko väestössä kasvaa.

 

Maraton-mittainen työura

Amsterdamin puolimaratonilla vuonna 2014

Amsterdamin puolimaratonilla vuonna 2014

 

Työuraa on verrattu maratonin mittaan, joka vapaasti soveltaen on reilut 42 vuotta. Maratonin matkapituus on 42 kilometriä 195 metriä.  Minulla on kokemusta sekä pitkästä työurasta että maratonista.  On totta, että näistä kahdesta voi löytää yhtymäkohtia.

Kestävyysjuoksua ei voi harrastaa ellei sitä koe itselleen mielekkääksi. Jos lenkille lähtö jo ajatuksellisesti tympäisee, lenkki ei tuota iloa ja virkistystä. Kestävyysjuoksun harrastaminen vaatii sinnikkyyttä: räntäsateessa tarpominen ei ole mukavaa, mutta lenkin jälkeen on hyvä olo.  Työelämän alkutaipaleella on tärkeää, että löytää itselleen mielekkään tehtävän – työn, jonka kokee omakseen ja jossa haluaa kehittyä. Tämän päivän työelämässä osaaminen kannattaa pitää teräkunnossa kaikissa uran vaiheissa. Keskeinen työelämätaito on löytää se tulokulma, jossa osaaminen ja työ tuottavat lisäarvoa organisaatiolle.  Juoksijan on hiottava tekniikkaansa ja kuunneltava kokeneempien neuvoja.  Keskivartalo on pidettävä kunnossa, jotta juoksuasento säilyy hyvänä koko matkan ajan.

Juoksijan tulee ottaa huomioon matkan pituus ja sovitettava matkavauhti niin, että pääsee maaliin saakka: kokenut kestävyysjuoksija osaa juosta erilaisilla vauhdeilla.  Työelämässä ei pidä sortua vauhtisokeuteen – oleellista on huomioida työstä palautuminen.  Parhaiten onnistuvat ne, jotka osaavat itse allokoida riittävän palautumisajan ja kiinnittää huomioita omaan työaikahyvinvointiinsa.  Radan varrella huutelevat pomot tai ohi pyyhältävät kollegat saattavat sotkea rytmin. Kyky johtaa omaa aikaansa – sekä työ- että vapaa-aikaa – auttaa pitämään vauhdin sopivana. Aika on aina henkilökohtainen ja on tärkeää tiedostaa, että sinä itse johdat omaa aikaasi – kuten juoksija säätelee vauhtiansa.

Maratonilla kannattaa pysähtyä kaikilla tankkauspisteillä, joita on 3 – 5 kilometrin välein. Näin voi varmistua siitä, että elimistö saa tarpeelliset ravintoaineet.  Erityisesti puolen välin jälkeen nämä ovat keitaita.   Myös työelämässä tarvitaan tankkauspisteitä, joita ovat lähijohtajan ja työtovereiden tuki ja työyhteisön ystävällisyys ja kyky myötäelämiseen.  Onko näitä tankkauspisteitä tämän päivän työpaikoilla riittävästi? Ymmärretäänkö ne työntekijöille tärkeiksi voimavaroiksi, jotka auttavat jaksamaan ja kannustavat parempaan suoritukseen? Myönteinen palaute siivittää työntekijän juoksua ja antaa hänelle pitkäksi aikaa voimaa taivaltaa matkaansa. Näillä on suuri merkitys varsinkin työuran loppupuolella, jossa voi olla syrjäytymisen vaaraa.

Maratontapahtumissa yleisön kannustus ja erilaiset oheistapahtumat jouduttavat askeleita. Jos juoksurata on hyvin rakennettu ja ympärillä on kannustavia ihmisiä, pitkänkin matkan taivallus on nautittavaa. Hyvä työpaikka ja sopiva tehtävä auttavat työntekijää onnistumaan. Ympäriltä kuuluvat kannustushuudot antavat voimaa työntekijälle ja vahvistavat organisaation myönteistä imagoa. Organisaation tuotteilla ja palveluilla on kysyntää, jos niistä pidetään. Antaa hurraa-huutojen kaikua!

Pitkän matkan juoksijalla voi tulla seinä vastaan noin 30 kilometrin taivalluksen jälkeen. Matkan jatkaminen tuntuu mahdottomalta. Myös monet muut vastoinkäymiset esimerkiksi säästä, pukeutumisesta, elimistön toiminnasta tai loukkaantumisista vaikuttavat matkan jatkamiseen. Sinnikäs juoksija harvoin hyppää radan sivuun, vaikka useimmiten se olisi viisautta. Myös työuralla voi tulla seinä vastaan: tapahtuu keskeytyksiä – harvemmin työtekijästä itsestään johtuen – tänä päivänä useimmiten työura vain katkeaa tai katkaistaan. Silloinkaan ei kannata lannistua. Omaa työtehtävää voi tuunata tai hankkia uutta osaamista. Uusi juoksurata löytyy, mikä antaa uutta potkua ja virtaa eteenpäin menemiseen.  Mikään katastrofi ei ole myöskään se, että siirtyy hyvillä mielin sivuun huolto- ja kannustusjoukkoihin. Tärkeintä on, ettei luovu niistä tekijöistä, jotka kannattelevat elämää.  Omaa aikaa voi johtaa myös radan ulkopuolella ja keskittyä niihin asioihin, joilla on merkitystä itselle ja joiden kautta voi tehdä hyvää toisille ihmisille.  Näin työuran loppupuolella ajattelu avartuu työkeskeisyydestä koko elämänmittaiseen hyvinvoinnin edistämiseen.

 

 

Aika on ystäväsi

 

 p1010905

Meillä jokaisella on henkilökohtainen suhde aikaan. Sekunnit, minuutit, tunnit, vuorokaudet, viikot, kuukaudet ja vuodet mittaavat ajan kulkua säälimättömän tarkasti. Mielemme ei toimi kellon tavoin: mieli vaeltelee eri aikakäsityksessä. Turhauttavan usein se vaeltelee menneessä ajassa, sen valinnoissa, ratkaisuissa ja eletyssä elämässä.  Yhtä usein mieli aprikoi tulevaa – ei ehkä sitä systemaattisesti suunnitellen vaan ennemminkin tunnepohjalla joko peläten tai odottaen. Kuitenkin meillä on aina käsillä ja elettävänä juuri vain se hetki, missä kulloinkin olemme.

 

Työaikasäädökset asettavat rajoja sille ajalle, jota käytämme työnantajamme hyväksi. Nykyään nämä rajat ovat hauraat, ja työ läikkyy vaivattomasti vapaa-ajalle.  Usein mieli askaroi pidemmän rupeaman työasioiden parissa, kuin mistä meille maksetaan palkkaa. Tähän on syynä joko positiivinen tekijä, kuten työn imu, tai sitten negatiivinen tekijä kuten työmäärän runsaus ja pelko siitä, ettei suoriudu kaikista tehtävistä. Mieli saattaa viipyä työpaikan asioissa myös varsinaisesta työstä riippumattomasta syystä: työpaikan vuorovaikutustilanteet ja toimimaton työyhteisö heijastelevat mielemme toimintaan myös vapaa-aikana.

 

Työpaikan asioiden murehtiminen vapaa-aikana pitää stressihormonin, kortisolin tason korkeana.  Kortisoli syövyttää sisintämme ja varastaa yöunestamme aamuyön tärkeinä palautumisen tunteina. Pahan olon, kiireen, ahdistuksen ja puristuksen vastapainoksi kaipaamme mielihyvää ja rauhaa.

 

Sääteleekö joku toinen elämäsi aikaa? Tunkeutuuko joku toinen pakostakin sinun henkilökohtaiselle aikavyöhykkeellesi? Elämän näkeminen värityskirjana havainnollistaa asiaa: värittäjä keskittyy ja värittää kohdan valitsemallaan värillä huolellisesti ja tarkasti. Jos johdat omaa aikaasi, toimit samalla tavoin. Keskityt kulloiseenkin hetkeen värittäen sen suunnitelmasi mukaan, vaikka elämässä on turbulenssia. Työpaikan värikartta luo pohjan työaikasi väreille. Oman henkilökohtaisen aikasi värit ovat mielesi mukaiset. On tärkeää, että elämäsi värityskirja on sinun näköisesi. Jos toiset tunkevat alueellesi, tulee sotkuisia värejä eivätkä rajat pysy selkeinä. Suttuinen kuva hävittää mielekkyyden ja sähläys lisääntyy.

 

Elämän näkeminen kokonaisuutena avaa uuden ulottuvuuden. Jokainen itse johtaa omaa elämänmittaista aikaansa. Jos olet työstäsi innostunut, saatat luovuttaa kaiken aikasi työnantajallesi, missä ei lähtökohtaisesti ole mitään vikaa.  Aivosi raksuttavat ratkaisuja työpaikan ongelmiin lenkillä ja saunassa. Tunnet itsesi energiseksi ja innostuneeksi. Huolen vyöhykkeelle nousee pari kysymystä: hyväksyykö perheesi tämän, ja olethan todella vapaaehtoisesti luopunut muusta elämästä?

 

Aika on ystäväsi ja sitä pitää kohdella kuin ystävää – olipa sitten kyse työajasta tai vapaa-ajasta. Elämä hengittää palautumisjaksojen kautta tuottaen virtaa ja onnellisuushormonia.  Kysymys on elämän kokonaisuuden tasapainosta – siitä että sinä itse johdat omaa aikaasi ja oman mielesi toimintaa. Kannattaa pohtia, onko elämäsi värityskirjan sivut juuri sinulle mielekkäitä – tuottaako työsi sinulle tyydytystä ja onko nykyinen työyhteisösi sinulle juuri oikea paikka?  Värityskirjan sivuja voi vaihtaa! Työtä voi tuunata tai vaihtaa.  Oman elämäsi johtajana juuri sinulla on riittävästi rohkeutta tehdä valintoja.